torstai 17. syyskuuta 2015

Yksi halusta toinen rakkaudesta - Käsikirjoituksesta näyttämölle

Yksi halusta toinen rakkaudesta ensi-ilta on tänään. Se on samalla kantaesitys, eli ensi kerta kun teksti nähdään näyttämöllä. Tekstin on kirjoittanut Tampereen Työväen Teatterille Kari Heiskanen, joka myös vastaa ohjauksesta. Mitä kaikkea on ennen tätä h-hetkeä tapahtunut?

Teatterinjohtaja Maarit Pyökäri, joka suunnittelee teatterin ohjelmiston, on tilannut uuden näytelmän Kari Heiskaselta. Siitä on lähtenyt käyntiin lopullinen kirjoitusprosessi sekä muu suunnitteluprosessi. Lavastussuunnittelija, Markku Hakuri, ja pukusuunnittelija Jaana Aro ovat lähteneet miettimään visuaalisia ratkaisuja. Ohjaaja on tehnyt harjoitusaikataulun yhteistyössä tuottajan, Arja Ahrens, ja apulaistuottajan, Sari Satama, kanssa. 

Helmikuussa teos julkistettiin asiakkaille ja medialle. Sitä ennen otettiin valokuvat, joista tehtiin ensimmäiset mainoskuvat. Roolihenkilöille syntyi oma hahmon mukainen ulkonäkö. Kuvauksissa testailtiin erilaisia asetelmia. Välillä taisi pettää pokkakin.






Helmikuussa 2015 ohjaaja esitteli lavastaja Markku Hakurin kanssa suunnitelmiaan teatterin henkilökunnalle niin kutsutussa mallissa. Siellä puhuttiin paitsi näytelmän sisällöstä myös muun muassa lavastuksen teknisistä ratkaisuista.

Maalikuussa 2015 harjoitukset alkoivat lukuharjoituksilla. Heiskanen kertoi näytelmästä koko työryhmälle ja Hakuri esitteli lavastemallin ensi kertaa näyttelijöille. Lukuharjoituksissa hypättiin plari eli näytelmäkäsikirjoitus kädessä suoraan harjoitussalin näyttämölle. 

Lavastussuunnitelija Markku Hakuri esittelee lavastusmallin, joka on pienoismalli lopullisesta näyttämökuvasta.

Ohjaaja kertoo teoksesta vieressään lavastussuunnittelija Markku Hakuri.

Lukuharjoituksissa Suvi-Sini Peltola ja Teija Auvinen.

Lukuharjoituksissa otettiin plari käteen ja lähdettiin kahlaamaan tekstiä. Kuvassa Pentti Helin, Teija Auvinen ja Suvi-Sini Peltola.

Harjoitussalissa on paikalla koko työryhmä ensi kertaa.

Näytelmää harjoiteltiin aina huhtikuun loppuun asti, jonka jälkeen työryhmä jäi tauolle. Näyttelijöistä moni harjoitteli vielä toukokuun ajan jotakin muuta syksyllä ensi-iltaan tulevaa näytelmää.

Äänisuunnittelusta vastaa Niklas Vainio.


Kuvassa valosuunnittelijan pöytä ja sen ääressä näytelmän valot suunnitellut Sami Rautaneva.


Harjoitukset alkoivat uudelleen elokuussa 2015 ensin harjoitussalissa. Kun Desirée-musikaali oli saanut ensi-iltansa (3.9.) päästiin takaisin Suurelle näyttämölle. Ja saman tien illalla avoimiin harjoituksiin! Suurella näyttämöllä harjoituksia tuli seuraamaan lähes täysi salillinen yleisöä.

Yleisö eli vahvasti mukana avoimissa harjoituksissa. Kuvassa etualalla kuiskaaja Marja Laitala, lavastussuunnittelija Markku Hakuri ja käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Heiskanen.

Kuvassa kuiskaaja Marja Laitala, lavastussuunnittelija Markku Hakuri ja käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Heiskanen.

Kuiskaaja Marja Laitala seuraa intensiivisesti, että teksti osuu kohdilleen.


Ennen tätä ensi-iltapäivää näytelmän on nähnyt maanantainen koeyleisö. Sitä seurasi omaisten näytäntö ja yksi ennakkonäytäntö. Tällä viikolla vielä ehdittiin hioa tekstiä ja lopullisia ohjausratkaisuja.

Ja tältä se nyt, noin 70 harjoitusta myöhemmin, näyttää:

Aimo Räsänen Aaro, päätoimittaja.


Teija Auvinen on Hanna, Aaron vaimo ja illan emäntä.


Suvi-Sini Peltola on Katariina, kulttuurituottaja, Martin vaimo.

Janne Kallioniemi on Martti, elokuvaohjaaja.

Pentti Helin on Joonas, poliittikko.





Karoliina Kudjoi on Ella, nykyään sisustussuunnittelija ja Joonaksen tyttöystävä.





























Teatterin kotisivuilla lisää kuvia ja lisätietoa näytelmästä. Klikkaa tästä

Tervetuloa katsomaan!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mustamaalausta ja kuvanveistoa: Lavastemaalari Heli Luukkanen kertoo työstään

Lavastemaalari Heli Luukkanen on se henkilö, joka maalasi The Addams Familyn perheen mustanpuhuvan goottikodin ja loihti visuaalisesti vaikuttavan Fannyn ja Alexanderin lavasteiden pinnat. Lavastemaalari osaa muuttaa vanerin marmoriksi ja veistää polyuretaanista metrien kokoisen sfinksin.
- Teatterityö on aina innostanut minua. Se kulkee varmaan vähän perheessä. Isovaarini oli näyttelijä ja teatterinjohtaja ja isomummoni kuiskaaja-järjestäjä. Se tie varmaan vei minut ensin mukaan Tampereen Teatterin Virgon maalausporukkaan ja nyt Tampereen Työväen Teatteriin. Se, ja ainainen kiinnostukseni kuvataiteisiin. Saan työssäni yhdistää nämä molemmat elementit.




Työtavat oppii tekemällä
Heli työskentelee lavastamossa, jossa tekee kaikkea pintakäsitellyyn liittyvää. Hän on mukana eri tuotannoissa alusta alkaen pohtimassa lavastussuunnittelijan, ohjaajan ja muun työryhmän kanssa miten lavasteet saadaan näyttämään siltä, miltä niiden halutaan näyttävän. Hänen konkreettinen työnsä alkaa, kun lavastamon puu- ja metallipuoli on saanut lavastuselementtien kehikot ja rungot valmiiksi. Lavastemaalarin työ on kaikkea maalauksesta kuvanveistoon.
- Minä mustamaalaan eli vedän kulissien taustoja mustiksi, etteivät ne heijasta valoa. Teen myös tapetointia, marmorointia ja ootrausta eli käsittelen pinnat puun näköiseksi. Välillä teen taas ihan maalausta eli maalaan lavasteita halutun näköiseksi. Kuvanveistokin kuuluu minun toimenkuvaani. Ihan kaikkea laidasta laitaan, kertoo Heli. Työ on aikalailla siis samaa kuin kuvataitelijankin työ välillä, mutta materiaalit vain eivät ole niitä samoja, joita taidemuseoissa tavataan nähdä. Veistoksetkin tehdään yleisimmin polyuretaanista.

Sfinksi on hahmollaan. 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Desirée-musikaalissa kiritään kohti ensimmäisiä läpimenoja

Ohjaaja Miika Muranen tulee haastatteluun suoraan Desiréen harjoituksista. Elämä on tällä hetkellä kellontarkkaa.
- Aikamoista haipakkaa on. Me harjoittelemme neljässä paikassa yhtä aikaa. Näyttelijät juoksevat tanssiharjoituksista kohtaustreeneihin ja sieltä taas lauluharjoituksiin, hän toteaa. Tiivis aikataulu on mahdollinen, koska suunnittelijat ovat tehneet kotiläksynsä ja aikatauluttaneet harjoitukset koko harjoitusjaksolle jo etukäteen. 
- Kaikki näyttämöllä olevat saavat keskittyä omaan työhönsä. Fiilistelyyn ei silti ole aikaa. Teemme kokonaisuutta, jotta pääsemme vielä ennen harjoitustaukoa koko musikaalin läpi. Tähän mennessä olemme käyneet kokonaan ykköspuoliskon ja tällä viikolla kakkospuoliskoa. Yksityiskohdat hiotaan valmiiksi syksyllä.

Kuvassa Juha-Matti Koskela ja Jukka Wennström, taustalla Kristiina Hakovirta. Kuva Kari Sunnari.




Suurella näyttämöllä nähdään runsas ja monimuotoinen musikaali, jossa on tälle teokselle aivan uusia elementtejä.
- Desiréessä ei aiemmin ole ollut tanssia. Koreografimme Virve Varjoksen tehtävä on täyttää Suuri näyttämö liikkeellä. Jälki on ollut kyllä hienoa! Meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että emme ole tekemässä musikaalia jonka jokainen on joskus nähnyt. Olemme vapaita sellaisten klassikoiden kuin vaikkapa West Side Story painolasteista. Saamme tehdä omannäköistämme jälkeä. Heittäytyä ja kokeilla.

Kuvassa Julius Martikainen (vas.), Anna Pukkila, Jukka Wennström, Helmi Hollström ja Juha-Matti Koskela. Kuva Kari Sunnari.




Tavoitteena on luonnollinen liike, jonka täytyy toimia myös musikaalin runsaan pukumaailman kanssa.
- Haluan, että henkilöt ovat eläviä ja voivat liikkua luontevasti, sanoo Miika. Pukuja ei vielä ole, eikä lavasteitakaan. – Tässä vaiheessa tämä on tällaista todellista teatterileikkiä. Kuvittelemme näyttämöllä, että tässä olisi nyt seinä. Nyt kävelet siitä läpi. Sinulle kai tulee taskut pukuun, en ole varma. Laitetaan nyt se esine kuitenkin sinne taskuun, Miika naurahtaa. Osa vaatteista saadaan näyttämölle kevään aikana. Ohjaaja on nähnyt kuitenkin jo peruukit ja maskit. – Olen nähnyt siis välähdyksiä tulevasta. Ne näyttivät upeilta!

Ohjaajan näkemysten muuttumisen näyttämökuviksi mahdollistaa myös kellokoneiston tarkkuudella toimiva Suuren näyttämön tekniikka.
- Meillä on idea soittorasiasta, joka vaatii toteutuakseen pyörönäyttämön ja tekniikkaa tarvitaan paljon. Tämän talon tekninen henkilökunta on todella skarppia. Jos pyydetään, että halutaan kokeilla ihmisen roikottamista näyttämön päällä, niin he kysymys kuuluu vaan, että koska, iloitsee Miika. - Mihinkään ei sanota,  että ”Ei onnistu” vaan ”Ok, me selvitämme tämän”. Se on ihan luksusta.

Kuvassa Petra Karjalainen (vas.), Helmi Hollström, Jari Leppänen, Julius Martikainen, Inna Tähkänen ja Jukka Wennström. Kuva Kari Sunnari.
 Onko ohjaajan mielikuva musikaalista muuttunut harjoitusten edetessä?
- Olen laittanut sinne enemmän komediallisuutta kuin mitä aluksi ajattelin.
Musikaali tehdään siis Ingmar Bergmanin alkuperäisen elokuvan hengessä. Bergman palkittiin Cannessissa juuri elokuvan huumorista Parhaan poeettisen huumorin –palkinnolla.
- Työryhmässä on todella hyvä fiilis. Suuret musikaalituotannot ovat siitä erityisiä,  että ihmisiä  tulee eri puolilta ja eri aloilta: Tanssijoita, laulajia, vierailevia näyttelijöitä, muusikoita. Kun tällainen porukka alkaa toimia yhdessä, nousee jokaisen oma rooli pikkuhiljaa esiin. Niin ja onhan meillä ne ihanat lapset, sanoo Miika ja viittaa Ronja Alataloon ja Helmi Hollströmiin. 

Kuvassa Veeti Kallio. Kuva Kari Sunnari.

Kuvassa Sari Havas ja Tuukka Huttunen. Kuva Kari Sunnari.











 - Ihmiset ovat valmiita kokeilemaan tekstin kanssa vaikka mitä. On esimerkiksi mahtavaa ohjata Tuire Saleniusta. Miten yhdestä repliikistä saa niin koskettavan tai hulvattoman vain muuttamalla painotuksia. Ohjaajana saan poimia parhaat palat. Puhumattakaan vaikka Petra Karjalaisesta, jonka kanssa olen siviilissä ihan parhaita ystäviä. Saan ihailla hänen osaamistaan niin ystävänä kuin  ammattilaisena.

Palaute on tässä vaiheessa tärkeää ja sitä kuunnellaan herkällä korvalla. 
- Meillä oli pieni yleisö katsomassa ensimmäisten kohtausten läpikahlauksia. He pitivät musikaalia eloisana, liikkeessä olevana.  Muutenkin ihmiset ovat olleet teatterin ulkopuolella tästä musikaalista todella kiinnostuneita. Heitä kiinnostaa, mitä olemme tekemässä. Se tuo osaltaan paineita, mutta onhan se hienoa. Tämä on se tärkein juttu. Yleisöllehän tätä tehdään.

Miika Muranen on tamperelainen teatteriohjaaja ja näyttelijä. 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Taivaslaulu romaanista näyttämölle


Tässä istun enkä muuta voi. Taivaslaulun harjoitukset alkoivat täällä Salmelaisella helmikuun alussa, ensi viikon lopuilla kummankin puoliajan kevyen kokeilevat läpimenot. Kaikki on vielä hurjan kesken. Roolien haltuunottoa, kohtausten repsottavia saumoja, äänimaailman rakentamista. Pukusovituksia limittäin näyttämöharjoitusten kanssa. Kuiskaaja saa kuiskailla. Sitten tämä maailma seis ja pakettiin elokuun alkua odottamaan.

Taivaslaulu on suuri rakkaustarina lestadiolaisen nuorenparin Viljan ja Aleksin elämästä tämän päivän Suomessa. Siinä rytistellään rohkeasti päin moninaisia raja-aitoja. Koskettava, syvä, hilpeä, luulen että jokaista lähelle tuleva tarina.

Matka tähän hetkeen, tähän yksinäiseen salissa nököttämiseen,  on kestänyt runsaan vuoden. Myönnetään, luin Pauliina Rauhalan kirjan ihan  tietty asia mielessä. Olisiko tässä se tarina, joka taittuisi teatteriin? Jolla olisi merkitystä, joka toisi voimaa, iloa ja ajattelun avaruutta katsojalle?

Kirja ravisti, häiritsi ja liikutti minua niin, että asiaan oli äkkiä puututtava. Onneksi työyhteisössäni on kykyä vikkelään toimintaan. Maarit Pyökäri luki kirjan saman tien ja antoi luvan aloittaa neuvottelut kantaesitysoikeuksista kirjailijan ja Näytelmäkulman kanssa. Pauliina Rauhala on hieno persoona, jolle teatterin tuoman julkisuuden houkutus on yhdentekevää. Oleellista on vain tekijäryhmän näkemys hänen  kirjastaan: haluammeko ja osaammeko säilyttää kirjan kauneuden, välttää ihmiskuvauksen mustavalkoisuuden? Olla rohkeita ja suoria nuijimatta kirjan henkilöitä näyttämön mustiin nurkkiin?

Osaammeko? Kirjoitin ensimmäisen näyttämöversion viime kesän aikana. Sukelsin niin syvälle vanhoillislestadiolaiseen mielenmaisemaan kuin pystyin. Siinä rinnalla kävin ja käyn itseni kanssa taistoa suvaitsevaisuuden rajoista ja sisällöistä. Aika äkkiä vanha teatteriörkki tykkää olevansa liberaali ja avarakatseinen, kun hyväksyy kaltaistensa mielipiteitä. Sehän on vasta silkkaa itsekeskeisyyttä.

Minä mitään yksin täällä salissa nökötä, täällä on kuiskaaja, kampaaja, äänisuunnittelija ja apulaistuottaja. Ja tärkeä, supertärkeä yhteistyökumppanini ohjaaja. Näyttämöllä meidän näyttelijät.  Aikaa ei ole tuntiakaan liikaa,  kaikki ovat tosissaan oleellisen äärellä.

Törmään tähän taas kerran: itkettää kohtauksen läpimeno, siinä nimenomaisesti näyttelijäntyö. Siis liikuttaa kyyneliin. Vaikka ollaan vasta matkalla. 

Oulun Kaupunginteatterissa Taivaslaulun harjoitukset alkavat toukokuussa. Sama teksti, ensi-illat parin viikon välein. Jännittää ja hyrisyttää.


Kirjoittaja on Tampereen Työväen Teatterin dramaturgi Seija Holma.
Hän on dramatisoinut Pauliina Rauhalan romaaniin perustuvan näytelmän Taivaslaulu. Se saa kantaesityksensä TTT:ssä 29.8.2015. Rakkaustarinan keskiössä ovat Eriikka Väliahde ja Tommi Raitolehto.



perjantai 27. helmikuuta 2015

Uusi teatteritalo täyttää 30 vuotta

Kalevalanpäivänä 28.2.1985 Tampereen Työväen Teatterin hallituksen puheenjohtaja Unto Kanerva sai kaupunginjohtaja Pekka Paavolalta avaimet uuteen teatteritaloon. Sen oli suunnitellut arkkitehtipariskunta Marjatta ja Martti Jaatinen. Talo edusti aikansa uusinta teatteritekniikkaa ja sitä käytiin ihastelemassa aina Yhdysvaltoja ja Japania myöten.

Teatteri juhlii uuden talon juhlaa syksyllä Kari Heiskasen näytelmän Halusta ja rakkaudesta ensi-illassa 17.9.

Teatteritalo rakennettiin saksalaisen arkkitehtuuriperinteen mukaisesti niin, että kolmannes oli yleisötiloja ja loput teatterin teknisiä ja henkilökunnan tiloja. 

Lavastamo muutti uusiin tiloihin jossa oli valoisaa ja tilavaa. Kuvassa näkyvä auto on ajettu sisään Papinkadulta. Lavastamon kautta auton saisi ajettua aina näyttämölle asti. Ja on sieltä tuotu näyttämölle hevonenkin.



Vanha harjoitussali Kosti Elo -sali mahdollisti näytelmän harjoittelemisen eri tiloissa. Kuvassa menossa kohtaus näytelmästä Hentomielinen Hilarius, joka sai ensi-iltansa lokakuussa 1985 Suurella näyttämöllä.

Henkilökunnan ruokala Katiska on talon sydän ja henkilökunnan hengähdyspaikka. Ei ole sekään enää ihan tässä asussaan.

Puvuston uudet tilat näyttivät jo valmiiksi täydeltä.

Neuvonta on henkilökunnan sisäänkäynnissä. Se on ollut aikanaan todella moderni.

Katsomon rytmikäs penkkirivi. Näyttelijä Sylvi Salonen veti tuoli-kampanjaa, jossa kerättiin lahjoituksia uudelle rakennukselle. Lahjoittaja sai nimensä tuolin selkämyksen kullanväriseen laattaan. Vuonna 2013 katsojapaikkoja lisättiin sivu- ja taka-aitioilla. Nykyään katsomossa on 816 paikkaa.










Lämpiö näyttää tänään ihan erilaiselta. Vanhoja tuoleja löytyy kyllä edelleen lämpiön ensimmäisestä kerroksesta. Tiloja on ajanmukaistettu pitkin matkaa. Viimeksi niitä ajanmukaistettiin kesällä 2015 tehdyssä remontissa, jossa muun muassa lisättiin ravintolan tarjoilupisteitä.

Uutta teatteritaloa oli koekäytetty tammikuussa 1985 Simo Ojasen kirjoittamalla lastennäytelmällä Pelle Hermannin ryöstö. Virallisia avajaisia vietetttiin koko viikon kestävillä avajasiviikoilla syyskuussa 1985. Viikko alkoi Eppu Normaalin ja Popedan rock-konsertilla 23.9. ja loppuviikon esitettiin vihkiäisnäytelmää, joka oli Arto Seppälän sovitus Lauri Viidan Moreenista. Viikko huipentui avajaisjuhlallisuuksiin Moreenin juhlanäytännöissä perjantaina ja lauantaina.
Uusi katsomo toi mukanaan yli 700 uutta katsojapaikkaa. Katsojamäärä nousi ensimmäisellä näytäntökaudella 169 430 katsojaan, mikä oli 20 000 enemmän kuin edellisvuonna.

 Kuva näytelmästä Moreeni. Kuvassa Maija-Liisa Majanlahti, Veikko Sinisalo ja Ahti Jokinen.







 Kuva näytelmästä Moreeni. 

Kaikkien aikojen katsotuin teos Suurella näyttämöllä ja samalla TTT:ssä on Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän manserock-musikaali Vuonna 85, jonka näki kaikkiaan 295 077 katsojaa 413 esityksessä vuosien 2006-2013 välillä. Vuonna 85 on edelleen Suomen katsotuin kotimainen musikaalikantaesitys.


Rakennusvaiheessaan teatterikortteli näytti tältä.



Valmis talo iltavalaistuksessaan. Ulospäin talo näyttää pitkälti edelleen samalta. Viime vuonna valmistui vielä yksi uusi kerros kuvassa vasemmalla näkyvän matalamman talon osan päälle. Sinne saatiin uusi harjoitussali Suuren näyttämön mittakaavassa ja työtiloja. 

perjantai 20. helmikuuta 2015

Syksyllä kymmenen ensi-iltaa ja runsaasti kotimaista

Julkistimme tällä viikolla medialle ja katsojille koko syksyn ohjelmiston. Tulossa on kymmenen uutta ensi-iltaa, joista neljä on kantaesityksiä.

Olemme jo aiemmin julkistaneet musikaalin Desirée - Pieni yösoitto. Suurelle näyttämölle on tämän lisäksi tulossa Kari Heiskasenkirjoittama ja ohjaama Halusta ja rakkaudesta sekä Tiina Puumalaisen dramatisoima ja ohjaama Kohtalon tango.

Kari Heiskanen kertoo videolla Halusta ja rakkaudesta omin sanoin.




Eino Salmelaisen näyttämöllä saa kantaesityksensä Pauliina Rauhalan esikoisromaaniin perustuva Taivaslaulu Seija Holman dramatisoimana ja Heidi Räsäsen ohjaamana. Salmelaisella kantaesitetään myös Pekka Lepikön uusi komedia Viimeinen pasodoble Anna-Maria Klintrupin ohjaamana.






Taivaslaulun nuorena lestadiolaispariskuntana nähdään Tommi Raitolehto ja TTT:hen virkavapaalta palaava Eriikka väliahde.
Kellariteatterissa Jarno Kuosa tekee ohjaajadebyytinsä TTT:ssä Miika Nousiaisen romaaniin perustuvalla näytelmällä Maanikavaara. Menestyskomedian Todellinen löytö ohjaaja Tuomas Parkkinen ohjaa Marie Jonesin komedian Pikavoitto. Alla olevalla videolla Parkkinen kertoo tulevasta näytelmästä, jota tähdittävät kuvan Miia Selin ja Heidi Kiviharju.



Urheilua ja perhesuhteita käsittelevän Maaninkavaaran rooleissa parhaillaan myös Peppi-musikaalissa Helsingissä vieraileva, keväällä teatterikorkeakoulusta valmistuva Maija Koivisto ja Mika Honkanen. 

Tulossa on myös lastenteatteria ja mielenkiintoisia vierailuja sekä uutuutena Improa.

Talossa harjoitellaan kevään mittaan kaikilla kolmella näyttämöllä kolmessa eri satsissa. Ensi-iltaan ensimmäisinä tulevat musikaali Desirée, Taivaslaulu ja Maaninkavaara ovat aloittaneet harjoitukset reilut kaksi viikkoa sitten ja tämä harjoitusperiodi kestää aina maaliskuun puoleen väliin ja Desireen kohdalla maaliskuun lopulle asti.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Tunne tekijät tutustuttaa teatterin tekijöihin keskusteluissa ja blogissa









Tunne tekijät -keskustelusarja esittelee kevään aikana kotimaisten uutuusnäytelmien teemoja ja taustoja.

Ensimmäinen keskustelu oli 28.1. aiheena Hevosten keinu: 10 vuotta yhtä perhettä. Keskustelussa käytiin läpi Suomen hevonen -trilogian taivalta, Sirkku Peltolan teosten sijoittumista suomalaiseen ja kansainväliseen teatteritaiteeseen sekä sitä, miltä näyttelijästä tuntuu tehdä samaa hahmoa niin pitkään.

Seuraava sarjan keskustelu on 25.2. aiheena Sormet hunajapurkissa. Katso kevään ohjelma Tunne tekijät -kotisivulta.

Teatterin blogissa tullaan esittelemään enemmänkin teatterin tekijöitä ja teatteriammatteja myös haastatellen ja reportaaseina.



Maarit Pyökäri: Kristallipalloista vai kahvinporoista

Kevään 2015 uudet ensi-illat on nyt saatu valmiiksi, kaikki onnistuivat hienosti.
Olen talostani ja sen työntekijöistä ylpeä.

Nyt valmistamme ja kuvaamme materiaalia syksyn ensi-iltojen esittelemiseksi, ne kaikki julkistetaan helmikuussa. Niiden valmistus alkoi jo. Tämä onkin aina kekseliäisyyttä vaativa vaihe. Syksyllä on 9 ensi-iltaa, joista vain kolmea on aloitettu nyt valmistamaan, muista tiedotus- ja kuvamateriaali täytyy loihtia tyhjästä.

Tässä kohtaa vuotta omalta kohdaltani katson kauas, teen suunnitelmia, neuvottelen yhteistöitä ja muita sopimuksia tulevaisuuteen, etsin näytelmiä ja esityksiä vuosiin 2016-2018. Pitää löytää 20 uutta näytelmää.

Se on valtavan hauskaa, kun ei ole vielä pakko päättää mitään lopullisesti, lyödä lukkoon. Voi oikeastaan leikitellä ohjelmistolla kuin palapelillä, sovitella erikokoisia palasia kokonaisuudeksi. Nauttia erilaisten ideoiden  ja ajatusten mahdollistamisesta käytäntöön. Ennemmin tai myöhemmin on pakko tehdä ensimmäinen päätös, sitten seuraava ja sitten seuraava. Loppua kohden iloinen leikin henki hyytyy, koska viimeisten palojen sovittelu on usein työlästä, muut palaset ovat rajanneet ja määrittäneet peliä liikaa. Aina ohjelmistokokonaisuus kuitenkin syntyy.

Millainen? Kuvitteellinen se on monessakin mielessä. Teen ohjelmistoa, jonka kuvittelen toteutettuna, mutta jonka kuvittelen myös aikaan, josta en voi tietää vielä mitään. Kuviteltuun kahden vuoden takaisen todellisuuteen. Miten yleisö käyttäytyy silloin? Mikä kiinnostaa ihmisiä kahden vuoden kuluttua, mitä silloin halutaan? Mistä silloin kohutaan tai puhutaan? Paljonko maailma muuttuu kahdessa vuodessa?

Toisinaan tämä työni todellakin tuntuu kristallipallosta ennustamiselta ja loputtomalta sarjalta arvauksia eri suuntiin. Tai voisihan sitä katsoa kahvinporoista!

Toisaalta taiteilijoilla on harvinaislaatuinen kyky kulkea hiukan etuajassa, haistaa tulevaa, joten se mikä kiinnostaa meitä tänään, kiinnostaa todennäköisesti huomenna muita, siihen on pakko luottaa.


Kirjoittaja on teatterinjohtaja Maarit Pyökäri.

Syksyn suurmusikaali on Sondheimin Desirée

Julkistimme viime viikolla syksyn suurmusikaalin Desirée - Pieni yösoitto. Paikkana oli musikaalin aikakauteen sopivasti Hotelli Tammer. Musikaalin harjoitukset alkoivat saman viikon maanantaina, joten tilaisuus oli samalla kick off koko työryhmälle.

Desirée sai hyvän vastaanoton mediassa ja asiakkaiden keskuudessa. Musikaaliteatteria seuraavassa blogissa Some Superfluous Opinions hehkutettiin, että Desirée on vuoden kiinnostavimpien musikaalien kärkisijoilla. Aamulehti piti jutussaan ohjelmistovalintaa virkistävänä.

Desirèe-musikaalin työryhmä ehti yhteiskuvaan julkistamistilaisuuden päätteeksi.




Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama sekä Hugh Wheelerin käsikirjoittaman musikaalin Desirée (A Little Night Music) keskiössä on kahden toisensa uudelleen löytävän rakastavaisen tarina. Päärooleissa nähdään Veeti Kallio ja Petra Karjalainen. Fredrik Egerman (Veeti) on keski-iän kriisissään nuoren aviovaimonsa kanssa sinnittelevä asianajaja, joka törmää nuoruuden rakastettuunsa näyttelijätär Desirée Armfeldtiin (Petra).

Veeti nähtiin viimeksi TTT:ssä 10 vuotta sitten Peter Pan-musikaalin kapteeni koukkuna. Musikaali tuo tamperelaisnäyttämölle ensi kertaa Sari Havaksen.

Veeti ja Petra ihastuttivat julkistamistilaisuudessa duetollaan. Petra lauloi lopuksi vielä musikaalin yhden tunnetuimmista biiseistä Send in the clowns (Naurettavaa).

Kuvassa musikaalin päätähdet Veeti Kallio ja Petra Karjalainen.



Musikaalin ohjaa Miika Muranen, joka kertoi musikaalin taustoista ja tekijöistä. Musikaali pohjautuu Ingmar Bergmanin elokuvaan Kesäyön hymyilyä (1955). Bergman palkittiin elokuvasta tietämättään Cannesissa. Maestro luki ruotsalalaismenestyksestä sanomalehdessä, ja siitä hetken ensin iloittuaan huomasi, että kyseessähän oli hänen oma teoksensa. Menestys avasi Bergmanille monia ovia. Hän on kertonut, että Kesäyön hymyilyn jälkeen kukaan ei puuttunut hänen tekemisiinsä, vaan maestro sai tehdä mitä halusi.

Musikaalin suomennos on Juice Leskisen käsialaa. Juice on todennut olevansa Sondheimin hovikääntäjä: Hän on kääntänyt myös Sweeney Todd -oopperan. Juicen kääntämää Desirée-musikaalia on tätä ennen esitetty vain kerran Suomessa. Se sai ensi-iltansa 2011 Turun Kaupunginteatterissa nimellä Kesäyön hymyilyä.


Tetterinjohtaja Maarit Pyökäri ja ohjaaja Miika Muranen.







Miika Muranen on tamperelaisohjaaja, jonka läpimurto-ohjaus musikaalien tekijänä oli Lahden Kaupunginteatterin Chicago. Hän on ohjannut nyt verrattain paljon Tampereella, tamperelaisten onneksi. Viime syksynä Jonas Gardellin näytelmän Kaikki on kohta hyvin TTT:n Kellariteatteriin ja Reko Lundánin näytelmän Tarpeettomia ihmisiä Tampereen Teatteriin.

Tässä blogissa seurataan kevään mittaan, miten musikaalin harjoitukset etenevät.