maanantai 9. helmikuuta 2015

Syksyn suurmusikaali on Sondheimin Desirée

Julkistimme viime viikolla syksyn suurmusikaalin Desirée - Pieni yösoitto. Paikkana oli musikaalin aikakauteen sopivasti Hotelli Tammer. Musikaalin harjoitukset alkoivat saman viikon maanantaina, joten tilaisuus oli samalla kick off koko työryhmälle.

Desirée sai hyvän vastaanoton mediassa ja asiakkaiden keskuudessa. Musikaaliteatteria seuraavassa blogissa Some Superfluous Opinions hehkutettiin, että Desirée on vuoden kiinnostavimpien musikaalien kärkisijoilla. Aamulehti piti jutussaan ohjelmistovalintaa virkistävänä.

Desirèe-musikaalin työryhmä ehti yhteiskuvaan julkistamistilaisuuden päätteeksi.




Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama sekä Hugh Wheelerin käsikirjoittaman musikaalin Desirée (A Little Night Music) keskiössä on kahden toisensa uudelleen löytävän rakastavaisen tarina. Päärooleissa nähdään Veeti Kallio ja Petra Karjalainen. Fredrik Egerman (Veeti) on keski-iän kriisissään nuoren aviovaimonsa kanssa sinnittelevä asianajaja, joka törmää nuoruuden rakastettuunsa näyttelijätär Desirée Armfeldtiin (Petra).

Veeti nähtiin viimeksi TTT:ssä 10 vuotta sitten Peter Pan-musikaalin kapteeni koukkuna. Musikaali tuo tamperelaisnäyttämölle ensi kertaa Sari Havaksen.

Veeti ja Petra ihastuttivat julkistamistilaisuudessa duetollaan. Petra lauloi lopuksi vielä musikaalin yhden tunnetuimmista biiseistä Send in the clowns (Naurettavaa).

Kuvassa musikaalin päätähdet Veeti Kallio ja Petra Karjalainen.



Musikaalin ohjaa Miika Muranen, joka kertoi musikaalin taustoista ja tekijöistä. Musikaali pohjautuu Ingmar Bergmanin elokuvaan Kesäyön hymyilyä (1955). Bergman palkittiin elokuvasta tietämättään Cannesissa. Maestro luki ruotsalalaismenestyksestä sanomalehdessä, ja siitä hetken ensin iloittuaan huomasi, että kyseessähän oli hänen oma teoksensa. Menestys avasi Bergmanille monia ovia. Hän on kertonut, että Kesäyön hymyilyn jälkeen kukaan ei puuttunut hänen tekemisiinsä, vaan maestro sai tehdä mitä halusi.

Musikaalin suomennos on Juice Leskisen käsialaa. Juice on todennut olevansa Sondheimin hovikääntäjä: Hän on kääntänyt myös Sweeney Todd -oopperan. Juicen kääntämää Desirée-musikaalia on tätä ennen esitetty vain kerran Suomessa. Se sai ensi-iltansa 2011 Turun Kaupunginteatterissa nimellä Kesäyön hymyilyä.


Tetterinjohtaja Maarit Pyökäri ja ohjaaja Miika Muranen.







Miika Muranen on tamperelaisohjaaja, jonka läpimurto-ohjaus musikaalien tekijänä oli Lahden Kaupunginteatterin Chicago. Hän on ohjannut nyt verrattain paljon Tampereella, tamperelaisten onneksi. Viime syksynä Jonas Gardellin näytelmän Kaikki on kohta hyvin TTT:n Kellariteatteriin ja Reko Lundánin näytelmän Tarpeettomia ihmisiä Tampereen Teatteriin.

Tässä blogissa seurataan kevään mittaan, miten musikaalin harjoitukset etenevät.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti