torstai 17. syyskuuta 2015

Yksi halusta toinen rakkaudesta - Käsikirjoituksesta näyttämölle

Yksi halusta toinen rakkaudesta ensi-ilta on tänään. Se on samalla kantaesitys, eli ensi kerta kun teksti nähdään näyttämöllä. Tekstin on kirjoittanut Tampereen Työväen Teatterille Kari Heiskanen, joka myös vastaa ohjauksesta. Mitä kaikkea on ennen tätä h-hetkeä tapahtunut?

Teatterinjohtaja Maarit Pyökäri, joka suunnittelee teatterin ohjelmiston, on tilannut uuden näytelmän Kari Heiskaselta. Siitä on lähtenyt käyntiin lopullinen kirjoitusprosessi sekä muu suunnitteluprosessi. Lavastussuunnittelija, Markku Hakuri, ja pukusuunnittelija Jaana Aro ovat lähteneet miettimään visuaalisia ratkaisuja. Ohjaaja on tehnyt harjoitusaikataulun yhteistyössä tuottajan, Arja Ahrens, ja apulaistuottajan, Sari Satama, kanssa. 

Helmikuussa teos julkistettiin asiakkaille ja medialle. Sitä ennen otettiin valokuvat, joista tehtiin ensimmäiset mainoskuvat. Roolihenkilöille syntyi oma hahmon mukainen ulkonäkö. Kuvauksissa testailtiin erilaisia asetelmia. Välillä taisi pettää pokkakin.






Helmikuussa 2015 ohjaaja esitteli lavastaja Markku Hakurin kanssa suunnitelmiaan teatterin henkilökunnalle niin kutsutussa mallissa. Siellä puhuttiin paitsi näytelmän sisällöstä myös muun muassa lavastuksen teknisistä ratkaisuista.

Maalikuussa 2015 harjoitukset alkoivat lukuharjoituksilla. Heiskanen kertoi näytelmästä koko työryhmälle ja Hakuri esitteli lavastemallin ensi kertaa näyttelijöille. Lukuharjoituksissa hypättiin plari eli näytelmäkäsikirjoitus kädessä suoraan harjoitussalin näyttämölle. 

Lavastussuunnitelija Markku Hakuri esittelee lavastusmallin, joka on pienoismalli lopullisesta näyttämökuvasta.

Ohjaaja kertoo teoksesta vieressään lavastussuunnittelija Markku Hakuri.

Lukuharjoituksissa Suvi-Sini Peltola ja Teija Auvinen.

Lukuharjoituksissa otettiin plari käteen ja lähdettiin kahlaamaan tekstiä. Kuvassa Pentti Helin, Teija Auvinen ja Suvi-Sini Peltola.

Harjoitussalissa on paikalla koko työryhmä ensi kertaa.

Näytelmää harjoiteltiin aina huhtikuun loppuun asti, jonka jälkeen työryhmä jäi tauolle. Näyttelijöistä moni harjoitteli vielä toukokuun ajan jotakin muuta syksyllä ensi-iltaan tulevaa näytelmää.

Äänisuunnittelusta vastaa Niklas Vainio.


Kuvassa valosuunnittelijan pöytä ja sen ääressä näytelmän valot suunnitellut Sami Rautaneva.


Harjoitukset alkoivat uudelleen elokuussa 2015 ensin harjoitussalissa. Kun Desirée-musikaali oli saanut ensi-iltansa (3.9.) päästiin takaisin Suurelle näyttämölle. Ja saman tien illalla avoimiin harjoituksiin! Suurella näyttämöllä harjoituksia tuli seuraamaan lähes täysi salillinen yleisöä.

Yleisö eli vahvasti mukana avoimissa harjoituksissa. Kuvassa etualalla kuiskaaja Marja Laitala, lavastussuunnittelija Markku Hakuri ja käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Heiskanen.

Kuvassa kuiskaaja Marja Laitala, lavastussuunnittelija Markku Hakuri ja käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Heiskanen.

Kuiskaaja Marja Laitala seuraa intensiivisesti, että teksti osuu kohdilleen.


Ennen tätä ensi-iltapäivää näytelmän on nähnyt maanantainen koeyleisö. Sitä seurasi omaisten näytäntö ja yksi ennakkonäytäntö. Tällä viikolla vielä ehdittiin hioa tekstiä ja lopullisia ohjausratkaisuja.

Ja tältä se nyt, noin 70 harjoitusta myöhemmin, näyttää:

Aimo Räsänen Aaro, päätoimittaja.


Teija Auvinen on Hanna, Aaron vaimo ja illan emäntä.


Suvi-Sini Peltola on Katariina, kulttuurituottaja, Martin vaimo.

Janne Kallioniemi on Martti, elokuvaohjaaja.

Pentti Helin on Joonas, poliittikko.





Karoliina Kudjoi on Ella, nykyään sisustussuunnittelija ja Joonaksen tyttöystävä.





























Teatterin kotisivuilla lisää kuvia ja lisätietoa näytelmästä. Klikkaa tästä

Tervetuloa katsomaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti